16.10.2017 17.05

Kino Toivo on indie-elokuvafestivaali ihmisyydestä


Indie-elokuvafestivaali Kino Toivo 26.–28.10.2017 keskittyy polttavia globaaleja kysymyksiä käsitteleviin elokuviin, joita Suomessa muutoin harvoin esitetään. Festivaalin pääteemoja ovat monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, rasismi, köyhyys, pakolaisuus ja ihmisoikeudet.

Kolmen päivän elokuvafestivaalin ohjelmisto koostuu dokumenteista, lyhytelokuvista, kokoillan elokuvista sekä animaatioista. Ohjelmisto on maantieteellisesti kattava – mukana on elokuvia 25 maasta ympäri maailman.



Indiefestivaali Kino Toivo järjestetään nyt toista kertaa. ”On vaikeaa saada äänensä kuuluviin ilman suurten elokuvayhtiöiden ja jakelijoiden tukea” sanoo Kino Toivon ohjelmajohtaja Wafa Ameli. ”Meitä kehotettiin viime vuonna järjestämään ensin pieni festivaali tai olla osana jotain muuta tapahtumaa” kertoo Wafa. Kaikesta huolimatta festivaalin johtaja Ghatfan Ghanoom piti päättäväisesti kiinni ajatuksestaan järjestää oma elokuvafestari - eikä siihen ollut kenelläkään mitään sanomista” kertoo Wafa. ”Usko meihin ja tekemiseemme viime vuonna oli suuri merkitys. Ensimmäisenä vuonna rakennettiin tunnettuutta, tänä vuonna saamme nauttia työmme hedelmistä” sanoo Wafa.


Ajatuksena on tänäkin vuonna esittää elokuvia joita ei muualla näe. Elokuvafestivaalin ohjelmisto ei ole elokuvalevityksessä eikä elokuvia nähdä tv:ssä. Niissä käsitellään aiheita, joista ei mediassa yleensä keskustella. Esimerkkinä Ghatfan mainitsee Libyasta ja Syyriasta kertovat elokuvat: Samia Badihin ohjaus Rasheed on tarina Libanonin sodassa vuonna 1982 kuolleesta Rasheed Broumosta. Amr Fahedin lyhytelokuva Manal kuvaa taiteilijan ja down-henkilön ystävyyttä. Festivaalin teema kiteytyy varsinkin Vuoristo-Karabahnin sodasta kertovassa The Last Inhabitant -elokuvassa. Se kertoo sodan katastrofaalisesta vaikutuksista ihmisten elämään ja toistuvien konfliktien aiheuttamista vaikeuksista.


Helsinki on hyvä paikka järjestää ihmisoikeuksista kertova elokuvafestivaali. Helsinki on ikoni ja taikasana maailmalla. ”Helsinkiläiset eivät sitä vielä ihan ymmärrä” toteaa kansainvälisesti verkostoitunut pariskunta yhteen ääneen. Heidän visionsa on luoda itsenäinen, ihmisoikeuksien ympärille rakentuva ilmainen festivaali, josta kaikki voivat olla osallisia. ”Helsinki yhdistettynä ihmisoikeuksiin ja osallisuuteen on voittamaton kombinaatio” Wafa sanoo. Tänä vuonna avajaisgaalassa vierailevat ainakin portugalilaisen Game on Checkers-elokuvan ohjaaja Patrícia Sequeira ja näyttelijä Ana Padrão.

Festivaalin järjestävät Emissa ry ja Caisa tukenaan Taiteen edistämiskeskus ja Helsingin kaupunki.

Kino Toivo
Indie-elokuvafestivaali ihmisoikeuksista
26.–28.10.2017, esityksiin on vapaa pääsy
Avajaisgaala 25.10. klo 18 (kutsuvierastilaisuus)
Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C, Helsinki

Lisätiedot:
Kino Toivo: ohjelmajohtaja Wafa Ameli, Wafa.Ameli@vahanen.com, 044 7688433
Caisa: tuottaja Johanna Rissanen, johanna.rissanen@hel.fi, 040 351 3797