Näyttely: Toivon siemeniä, pelon siemeniä
|
|
|
|
Toivon siemeniä, pelon siemeniä -valokuvanäyttely vie kuvamatkalle Israeliin ja palestiinalaisalueille, missä miehityksen todellisuus on ollut läsnä yli 40 vuotta. Lisäksi vieraillaan Libanonissa, jossa palestiinalaisten pakolaisuudesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta.
Ihmiset elävät arkeaan, vaikka rauhaan ja sovintoon on vielä matkaa. Väkivallan ja sodan pelko sekä huoli tulevaisuudesta ovat alati läsnä, mutta niin ovat myös rohkeus ja usko parempaan huomiseen. Onko miehityksen keskeltä vielä löydettävissä toivon siemen?
Näyttelyn järjestäjät haluavat valokuvanäyttelyn kautta kiinnittää huomiota miehitettyjen palestiinalaisalueiden ihmisoikeuskysymyksiin.
Valokuvia näyttelyn käyttöön ovat antaneet muun muassa suomalaiset kuvaajat Carina Appel, Laura Junka, Sami Kero, Petteri Kokkonen, Tapio Kujala, Mikko Louhivuori, Leena Saraste ja Rauli Virtanen.
Näyttelyn järjestää Kirkon Ulkomaanapu yhdessä Amnesty Internationalin Suomen osaston ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n kanssa.
|
|
|
|
Palaa
|
|
|
|
|